My blog in English: Needle and some thread

perjantai 31. lokakuuta 2008

Myynnissä Keiju-mallit

Minulla on Huuto.netissä myynnissä Flower Fairies-ristipistomallivihko. Postikulut sisältyvät hintaan. Käy huutamassa tai kerro kaverille. :) Kuva on linkki kohteeseen.

keskiviikko 29. lokakuuta 2008

Lisäsin listan ilmaismalleista

Olen löytänyt monta kivaa sivua ja blogia, joissa on ilmaisia ristipistomalleja. Yleensä en muista missä näin minkäkin kivan jutun, koska tiedot on olleet niin hajallaan, joten päätin kirjoittaa kaikki ylös. Sinäkin pääset katsomaan listaa linkin Srinityn lista ilmaismalleista kautta, linkki löytyy myös sivupalkista. Lisään uusia aina kun löytyy kivoja.

maanantai 27. lokakuuta 2008

Lahja ja kortti ystävälleni Michikolle

Ristipistoilevalla ystävälläni Michikolla on syntymäpäivä myöhemmin tällä viikolla ja lähetin hänelle lahjan ja kortin. Paketti oli jo saapunut perille, joten uskallan näyttää kuvat. :)

Kortin malli on Ancsanapló-blogista, osa tästä mallista. Kannattaa käydä katselemassa, blogissa on monta tosi hienoa ilmaismallia.

Halusin antaa Michikolle jotain suomalaista, joten annoin hänelle tämmöisen pienen Aalto-maljan.

Tässä on kuva myös kortista



sunnuntai 26. lokakuuta 2008

WIP QS White Rose Fae 26.10.2008

Kun olin koko kesän pistellyt Keijua niin lopahti into sitten kokonaan. Nyt on into palannut ja tässä kuva miltä Keiju näyttää tänään. Työ on kiinni Q-snapseissa ja yläreunassa näkyy lattiatelineen kiinnike. En muistanut yhtään kirjoittaa tuosta lattiatelineestä kun se saapui. On muuten ollut todella hyvä vempele, ei ole hartiat yhtään niin jumissa kun ei tarvitse kannatella ompelukehystä. Ostin siis Posilockin Floor Standin ja Helping Handin, jota käytän rotating framen kanssa (mikähän se olisi suomeksi...)
Toivottavasti saan tämän pisteltyä pian valmiiksi. :)


Kunniamaininta

Sain näin hienon kunniamaininnan Gloriosalta. Kiitos ihanasta kommentista blogistani! :) Lueskelen Glorianan blogia ja kiva aina nähdä mitä Sofia-koiralle kuuluu.

Maininnan eteenpäin jakamisen sääntöjä ovat:
1) Valitse viisi blogia, joita arvostat luovuuden, kuvituksen, mielenkiintoisen sisällön ja/tai blogosfääriin tehdyn panostuksen johdosta millä tahansa maailman kielellä.
2) Jokainen annettu palkinto on henkilökohtainen ja sitä annettaessa mainitaan blogin kirjoittajan nimi sekä linkitetään palkittavaan blogiin.
3) Palkinnonsaaja panee palkinnon logon blogiinsa.
4) Logo tulisi linkittää alkuperäispalkinnon osoitteeseen.
5) Palkinnonsaaja julkaisee säännöt omassa blogissaan. Kansainvälisen, Uruguaysta alkunsa saaneen palkinnon alkuperäiset säännöt ovat tässä.

Annan kunniamaininnan eteenpäin näille blogeille:

Lankavuori - Minna on ihanan tuottelias, neuleita ja ristipistoja valmistuu kovaa vauhtia. :)

Marin omat käsityöt - Marin pitkiä hauskoja postauksia on kiva lukea. Pienen vauvan äiti saa paljon aikaseksi käsityörintamallakin.

Virkun blogi - Heti otsikon hahtuvista tulee kiva tunnelma. Virkun blogi on kaunis ja kuvissa on tyylikkäitä asetelmia taidolla tehtyjen käsitöiden lisäksi.

Jatta Soheltaa - Jatan blogista olen saanut monta hienoa neuleideaa ja on ilo käydä katsomassa kun joku osaa oikeasti neuloa niin hyvin. Syksyiset "kurpitsaneuleet" ovat kauniita!

Ruutulapasia ja raitasukkia -Hienoa että käsityöt kiinnostavat nuoriakin. Villakerä on 13 ja pitää yllä hienoa neuloblogia. Ihan kateellisena seuraan kuinka paljon hän saa aikaan. :)

Koska Vuodatus ei antanut minun jättää kommenttia niin toivottavasti Minna ja Mari eksyvät tänne katselemaan ja löytävät kunniamaininnan täältä :)


lauantai 25. lokakuuta 2008

Kasvava jemma

Eli jemma kasvaa ja tällä kertaa sinne menevät belgialaisesta Le Soleil et La Lune:sta tilaamani jutut. Luin Chiloen blogista, että kyseinen nettikauppa on lopettamassa ja kävin sitten hyödyntämässä alennusmyyntiä (kuvassa olevat hinnat ovat ennen alennusta). Vihdoinkin sain malleja joissa on lampaita, joten nyt olen iloinen. :) Eli postissa saapuivat "Wool Needlebook and Scissor Fob" Little House Needleworkilta ja "CrabApple Hill Cottage" Elizabeth's Needlework Designilta. Lisäksi Anchorin monivärisiä ja Crescent Coloursin käsinvärjättyjä lankoja sekä pala punaista pellavaa joulukoristeita varten. Eikö olekin suloisia lampaita! :)

Meinasin ihan unohtaa, Heaven and Earth Design julkaisi Adele Sesslerin uusia malleja ja ihastuin täysin malliin nimeltä Healers Touch. Ja koska sivuilla on meneillään ale niin ostin sen. :) Malli on todella upea. Kuvassa on paljon mustaa reunoilla, joten tilasin mustaa evenweave-kangasta, jottei minun tarvitse pistellä kaikkea sitä mustaa. Klikkaa kuvaa niin näet sen isompana HAEDin sivuilla.


lauantai 18. lokakuuta 2008

Langallinen lokakuu

Koska oli pakko alkaa hankkimaan materiaaleja joululahjoihin niin tipahdin Lagaton Lokakuu-"kisasta". Koriin hyppäsi kolme kerää 7 Veljestä-lankaa, kolme kerää Villamokan käsinvärjättyä lankaa (1 Trabant ja 2 Twicea, klikkaa kuvia niin pääset Villamokan blogiin) sekä kaksi Step-sukkalankaa. Näistä sitten alan neulomaan lahjoja että varmasti ovat jouluna valmiina. Villamokan langat ovat vielä vasta matkalla kun veljeni kihlattu kävi ne minulle hakemassa ja saan ne kun he seuraavan kerran tulevat näille leveyksille. Muutenhan ne olisin voinut ostaa myöhemminkin, mutta halusin juuri noita värejä ja marraskuussa niitä värjäyseriä tuskin olisi ollut enää jäljellä.

Tässä ihania lankojani:




perjantai 17. lokakuuta 2008

Tuuria arvonnassa

HAEDin foorumilla oli Merenneito-bingo. Pääsin aika lähelle, minulla oli 10 kun Clare sai bingon (tarvittiin 12). En siis voittanut bingoa, mutta Fudgey arpoi pari ylläripalkintoa ja minun nimi nousi hatusta. Sain valita QS-, SK- tai TT-mallin ja valitsin Annie Rodriguen mallin QS Venus Dryad. Tykkään mallin vihreistä ja ruskeista sävyistä sekä metsänneidon ilmeestä. Hieno lisä kokoelmaani. Aion muuten edelleenkin pistellä kaikki mallini. :)


torstai 16. lokakuuta 2008

HAEDin synttärit ja aleostoksia

Heaven and Earth Designs täyttää tänään vuosia ja sivuilla on sen kunniaksi -25% alennus kaikista malleista. Ja tuli sitten hankittua pari uutta mallia... Alkaa mennä enemmän keräilyn puolelle, mutta kauniita asioita on kiva keräillä. ;)

Tässä nämä uudet eli
Selina Fenechin Splash ja Sara Butcherin Luna QS (kuvat linkkejä)
___

tiistai 14. lokakuuta 2008

Novita Talvi 2008 ihanuuksia

Novitan Talvi 2008 saapui vihdoin eilen. Taidan sukunimen vuoksi olla jälkimmäisessä postitusryhmässä sillä aika moni sai lehden jo perjantaina. Lehdessä on tosi monta kivaa mallia, joista osa tulee varmasti toteutettuakin. Virkattu hame, malli 17, on tosi hieno. Kuvassa mallilla tosin ei ole juuri mitään hameen alla, joten näkyypi aika kivasti läpi. :D En ehkä ihan noin rohkeasti lähtisi kylille eli vuorikangas tai alushame olisi must. Toinen idea johon ihastuin täysin on neulottu ja huovutettu hääkimppu, malli 22! Nyt taisi tulla SE OIKEA hääkimppu eteen. Ei tarvitse hätäillä kimpun kuivatusta ja säilymistä. :) Myös kuvan neulottu ja huovutettu keeppi, malli 25, olisi aika hyvä talvihäissä. Neulottu keeppihuivikin, malli 30, olisi aika tyylikäs.

Sukista tykkäsin neulotuista sukkasista, malli 50 ja malli 51, sekä Taijan suunnittelemista, Marttojen sukkakilpailun voittaneista, Bambumetsä-sukista, malli 11. Koristeista taasen hahtuvaisesta askareltu joulukuusi, malli 54, olisi hieno joulupöydän kruununa ja kranssi, malli 59, näyttäisi hienolta ulko-ovessa, jos vielä piilottaisi ledivaloja sekaan niin näyttäisi aivan mahtavalta.

Kun pakkaset tulevat olisi aika tyylikästä pukea päähän ihat pipo ja sormikkaat, malli 74, ettei vilu yllätä ja kainaloon samaa sarjaa laukku, malli 75. Huovutettu olkalaukkukin olisi ihana, malli 4. Pintaneuletakki, malli 85, tulppaanihihoineen on ihana, tästä mallista tuli varteenotettava vaihtoehto kun alan neulomaan itselleni neuletakkia tänä talvena.

sunnuntai 12. lokakuuta 2008

Vauvan töppöset

Eräs tuttava sai vastikään tyttövauvan ja neuloin iltani iloksi pienelle nyytille tämmöiset töppöset. Lankana Novita Wool, vaalea lila.


lauantai 11. lokakuuta 2008

Laukkukoriste ystävälleni

Tein ystävälleni Päiville laukkukoristeen syntymäpäivälahjaksi. Se on pistelty pellavalle, kahdella langalla yli kahden, DMC:n väreillä 223, 902, 3052 ja 3721. Kokoa koristeella on n. 5,5cm x 5,5cm. Ilmainen malli löytyy My Aunt's Atticin sivuilta. Suunnittelin itse taustapuolen kukan ja lisäsin sen ympärille lehtikuvioita mallista.


torstai 9. lokakuuta 2008

Kilpailuja Stitch Pink-blogissa

Stitch Pink-blogissa on kaksi kilpailua meneillään. Käy katsomassa ja kommentoi niin voit voittaa Rahapussin ja kaulakorun tai suloisen neulatyynyn.



tiistai 7. lokakuuta 2008

Lammaslaumani

Halusin näyttää teille lammaslaumani. Tykkään lampaista, karitsoista, pässeistä jne. :) Olen keräillyt näitä muutaman vuoden ajan. Haluaisin myös ristipistomalleja, joissa olisi lampaita, mutta en ole oikein löytänyt. Tykkään sekä realistisista että yksinkertaisemmista lampaista. Ja tietysti suloisista lampaista! :) Sain ystäviltäni ensimmäisen mustan lampaan kun täytin 30. Pitäähän joukossa aina se yksi musta lammas olla. Olen sanonut miehelleni, että kun meillä on se oma talo niin hankin sinne pari ihan oikeata lammasta. ;)

lauantai 4. lokakuuta 2008

Lahja lähetetty ja vastaanotettu

Olen minä jotain saanut valmiiksikin. :) Nimittäin tämän pienen koristetyynyn, jonka liitin mukaan arvontapalkintoon jonka arvoin englanninkielisen blogini saavuttaessa tuhat kävijää. Paketti matkasi Brooklyniin New Yorkiin ja saapui perille eilen. Tässä siis kuva sekä koristeesta että muista paketissa olleista jutuista (appelsiininmakuista suklaata, sydänkoriste ja sydämenmuotoinen riipus, jonka sisälle laitoin kaksi meripihkanväristä helmeä). Koriste on pistelty pellavalle, kaksi yli kahden langan DMC:n langoilla. Malli on A Mon Amie Pierren ilmaismalli, jonka löysin Freebie Gallerystä, löydät sen TÄÄLTÄ. Muutin mallia hieman ja suunnittelin toisen puolen kukat mallin pohjalta.

perjantai 3. lokakuuta 2008

Lankasuunnitelmia

Otin osaa Langaton Lokakuu-tempaukseen ja aion olla ostamatta lankaa lokakuussa... joten vain suunnittelen mitä ostan myöhemmin! :) Näin aivan mahtavan huivin Interweave Crochet Magazinen syksynumeron kannessa. Se on tehty Manos del Uruguayin silk blend langasta ja minä olen aivan täysin mennyttä naista tuon langan edessä ja sitä on pakko saada! Katsokaa sitä, eikö ole kertakaikkiaan kaunista lankaa?! Löysin vihdoin jälleenmyyjän Suomesta, Secret Wool-nimiseen nettikauppaan on tulossa uusia värejä marraskuussa (kuinkas sattuikaan sopivasti :)), joten tilaan silloin. Tätä väriä ainakin on pakko saada, en vain tiedä raskinko ikinä neuloa/virkata tästä mitään kun haluan vain katsella ja koskea sitä... my precious... :D